keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Ei ole yliopistot puolueettomia. Olen Tampereen yliopiston politiikan luennoilla ollut 1980-luvulla ja 1990-luvulla ja piruuttani seuraamassa ko eri luennoitsijoita myös viime vuosina. Lopputulema: Punalippu liehu on Tampereen punikkiyliopiston teema. - Tuula Juvoselle (kin) ;) tiedoksi

Ei ole yliopistot puolueettomia. Olen Tampereen yliopiston politiikan luennoilla ollut 1980-luvulla ja 1990-luvulla ja piruuttani seuraamassa ko eri luennoitsijoita myös viime vuosina. 


Lopputulema: Punalippu liehu on Tampereen punikkiyliopiston teema. Tuula Juvoselle (kin) ;) tiedoksi
 

Jos mieheltä tulee paskan lisäksi verta, ei ole syytä olettaa että kyse on kuukautisista vaan voi olla jokin peräpukama puhjennut tai on syytä käydä kolonoskopiassa, ettei ole mitään syöpää.

Seppo Lehto Huk Tampereen valkoinen yliopisto



Kuntavaaliehdokkaana miehenä ei transseksuaalina ;) Tampereen kuntavaaleissa: Kyrpä tanassa toistaiseksi ;)
--------------------
---------------

lauantai 31. lokakuuta 2020

Kautta Pohjolan kaikuu Thorin vasaran ja Seppo Ilmarisen pajavasaran jytinä: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2021 kuntavaaleissa valkoisemman tulevaisuuden tuojana


Kautta Pohjolan kaikuu Thorin vasaran ja Seppo Ilmarisen pajavasaran jytinä: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2021 kuntavaaleissa valkoisemman tulevaisuuden tuojana

Katso alta olevasta blogista lisää:

https://Kuntavaaliehdokas-2021-Tampere.blogspot.com

Tamperelainen moniosaaja humanistien humanisti, ei mikään kommarinisti, vaan oikea suomalainen Seppo Lehto kuntavaaliehdokkaanne ehdoton ykkönen kuntavaaleissa 2021 alkuperäkansan edustajana


Videon saatesanat tämän blogipäivitykseen:

Kuntavaaliehdokas 2021 Tampere, Tamperelainen kuntavaaliehdokas, musta tulevaisuus, Pyhäinmiesten päivä, Vainajien muistopäivä, kuntavaalit Tampereella 2021, kuntavaaliehdokkaat Tampere, Puheenvuoro ruumishuoneen vieressä


Pyhäinmiesten päivänä 31.10.2020 Tampereella

Kuntavaaliehdokas Tampere 2021 Seppo Lehto Kuva 25.10.2020

------------------

Eduskuntavaalien aikaan ei ollut juuri vaihtoehtoja keitä äänestää, nyt kuntavaaleissa äänestäkäämme Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon. Tampereen PS:llä ei ole toistaiseksi asetettuna yhtäkään asiaosaamisen kielitaidon ja yleissivityksen osalta parempaa kuin Seppo Lehto omalla listallaan

https://Valhallamme.blogspot.com/

------------------------