keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Ei ole yliopistot puolueettomia. Olen Tampereen yliopiston politiikan luennoilla ollut 1980-luvulla ja 1990-luvulla ja piruuttani seuraamassa ko eri luennoitsijoita myös viime vuosina. Lopputulema: Punalippu liehu on Tampereen punikkiyliopiston teema. - Tuula Juvoselle (kin) ;) tiedoksi

Ei ole yliopistot puolueettomia. Olen Tampereen yliopiston politiikan luennoilla ollut 1980-luvulla ja 1990-luvulla ja piruuttani seuraamassa ko eri luennoitsijoita myös viime vuosina. 


Lopputulema: Punalippu liehu on Tampereen punikkiyliopiston teema. Tuula Juvoselle (kin) ;) tiedoksi
 

Jos mieheltä tulee paskan lisäksi verta, ei ole syytä olettaa että kyse on kuukautisista vaan voi olla jokin peräpukama puhjennut tai on syytä käydä kolonoskopiassa, ettei ole mitään syöpää.

Seppo Lehto Huk Tampereen valkoinen yliopisto



Kuntavaaliehdokkaana miehenä ei transseksuaalina ;) Tampereen kuntavaaleissa: Kyrpä tanassa toistaiseksi ;)
--------------------
---------------

lauantai 31. lokakuuta 2020

Kautta Pohjolan kaikuu Thorin vasaran ja Seppo Ilmarisen pajavasaran jytinä: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2021 kuntavaaleissa valkoisemman tulevaisuuden tuojana


Kautta Pohjolan kaikuu Thorin vasaran ja Seppo Ilmarisen pajavasaran jytinä: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2021 kuntavaaleissa valkoisemman tulevaisuuden tuojana

Katso alta olevasta blogista lisää:

https://Kuntavaaliehdokas-2021-Tampere.blogspot.com

Tamperelainen moniosaaja humanistien humanisti, ei mikään kommarinisti, vaan oikea suomalainen Seppo Lehto kuntavaaliehdokkaanne ehdoton ykkönen kuntavaaleissa 2021 alkuperäkansan edustajana


Videon saatesanat tämän blogipäivitykseen:

Kuntavaaliehdokas 2021 Tampere, Tamperelainen kuntavaaliehdokas, musta tulevaisuus, Pyhäinmiesten päivä, Vainajien muistopäivä, kuntavaalit Tampereella 2021, kuntavaaliehdokkaat Tampere, Puheenvuoro ruumishuoneen vieressä


Pyhäinmiesten päivänä 31.10.2020 Tampereella

Kuntavaaliehdokas Tampere 2021 Seppo Lehto Kuva 25.10.2020

------------------

Eduskuntavaalien aikaan ei ollut juuri vaihtoehtoja keitä äänestää, nyt kuntavaaleissa äänestäkäämme Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon. Tampereen PS:llä ei ole toistaiseksi asetettuna yhtäkään asiaosaamisen kielitaidon ja yleissivityksen osalta parempaa kuin Seppo Lehto omalla listallaan

https://Valhallamme.blogspot.com/

------------------------

torstai 4. huhtikuuta 2019

Seppo Lehto: Suomalaisten murhatalkoolaiset eli Suomen UNICEF – UNICEF Finland tahoille: Parempi olisi että ylipopulat kuolisivat niin luonto säästyy

Facebook sensuroi selkäränkaiset luontoystävälliset julkaisut mm Seppo Lehdolta ja muilta haittamaahanmuuttoa ja islamisaatiota vastustavilta:

Oheinen facebook-mielipide laittoi 3 vrk:n fb-eston: Seppo Lehto: Suomalaisten murhatalkoolaiset eli Suomen UNICEF – UNICEF Finland tahoille: Parempi olisi että ylipopulat kuolisivat niin luonto säästyy. Seppo Lehto aito ekofasisti Tampere
https://vihrea-vaihtoehto.blogspot.com 
Eläköön neekerivaltioiden sijaan suomalaiset
-------------------

Tarkistusta pyydetty
Lähetämme päivityksen, kun tarkistustiimimme on tarkistanut julkaisun.
Kukaan muu ei voi nähdä kommenttiasi, kun se on tarkistettavana, etkä sinä voi julkaista tai kommentoida 3 päivään.

Seppo Lehto: Suomalaisten murhatalkoolaiset eli Suomen UNICEF – UNICEF Finland tahoille: Parempi olisi että ylipopulat kuolisivat niin luonto säästyy. Seppo Lehto aito ekofasisti Tampere https://vihrea-vaihtoehto.blogspot.com Eläköön neekerivaltioiden sijaan suomalaiset
6 tuntia sitten

 ---------
Heikki Luoto eduskuntaan Pirkanmaalta ehdokasnumerolla 8. Kiitos!



---

https://valhallamme.blogspot.com/
---

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ei tuumaakaan periksi eikä mitään selittelyitä ylen punapersepaviaanieen suuntaan se on ainoa kestävä tie. Miehittäjä-Ryssä ja sen persekarvojen katveessa kasvaneet punamädän edustajat potkivat nilkoille. Niitä ei pidä koskaan kumarella vaan heittää paskasoikko omaan niskaansa

Ei tuumaakaan periksi eikä mitään selittelyitä ylen punapersepaviaanieen suuntaan se on ainoa kestävä tie. Miehittäjä-Ryssä ja sen persekarvojen katveessa kasvaneet punamädän edustajat potkivat nilkoille. Niitä ei pidä koskaan kumarella vaan heittää paskasoikko omaan niskaansa 

Vainojen päivä 27.1.2017 = Miehittäjä-Ryssä helvettiin kaikilta miehittämiltään alueilta 


Seppo Lehto aito Walhallan lähettiläs Odinin ja Kalevalan soturi 


-----------


------------------

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Valhallan pajavasaran nimissä: Monimuotoinen maahanmuuttokritiikki kukkikoon missä valtiolta rahaa saavat rasistihuijarit somalijärjestöineen kipataan

Rakkaat muutosta kaipaavat suomalaiset: Olkaamme rehellisiä edes itsellemme:
Maahanmuutto ja islam ovat erittäin suuri uhka ja rasite perusoikeuksillemme




Valhallan pajavasaran nimissä: Monimuotoinen maahanmuuttokritiikki kukkikoon missä valtiolta rahaa saavat rasistihuijarit somalijärjestöineen kipataan kuin vanha pesuvesi lähimpään kuraojaan








Seppo Lehto Thorin vasaran heiluttaja


Maahanmuutto- ja islamkriitikko: Suomi suomalaisille




-----------------


http://valhallamme.blogspot.com/


-----------------------------------------------------------

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Valhallan viikinkiajan arvot kestävämpiä kuin farisealaisten tekokristittyjen monikulttuurisuusoppi ja oman kansan tuhonta vierasperäisiä suosien


Valhallan ja viikinkiajan arvot kestävämpiä kuin farisealaisten tekokristittyjen monikulttuurisuusoppi ja oman kansan tuhonta vierasperäisiä suosien
http://rikosilmoitus.blogspot.com

http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com

Tampereen kaupunginvaltuustoon suursuomalaista ajattelua neekeriuskovaisten sijaan syksyn 2008 kunnallisvaaleissa

Valitse oikea mies suomalaisuutta arvostava Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon neekeriuskovaisten sijaan

http://tampereen-kaupunginvaltuusto.blogspot.com